Mitä ihmettä? Urheilija pettyi euroopanmestaruuteen!

Ihan alkuun anteeksi iltalööppimäinen klikkiotsikko. Lupaan kuitenkin sisällön olevan perinteistä keltaista mediaa tasok.. monipuolisempaa. Työstän parhaillaan psykologian gradua, jonka aiheena on urheilijoiden kokemukset onnistumisista ja epäonnistumisista. Graduuni liittyen kiinnitin huomiota noin viikko sitten iltasanomien nettisivuilla julkaistuun uutiseen venäläisestä korkeushyppääjästä, joka oli pettynyt euroopanmestaruuteen johtaneen suorituksen jälkeen.

Uutisointi on jäänyt mieleeni pyörimään ja halusin löytää tälle omituiselle käyttäytymiselle selityksen. Suomalaisittain maalaisjärjellä ajateltuna urheilijan pitäisi olla onnellinen siitä, että hän suoriutui arvokisoissa finaaliin ja voitti koko roskan. Tällaista onnentunnetta ei kuitenkaan kuitenkaan tullut. Urheilija oli pettymyt suoritukseen ja mikä kummallisinta, hän ei kokenut voitolleen oikeutusta. Todella hämmentävää itsekritiikkiä ja itsensä ruoskimista. Näin kaukaa tarkasteltuna on absurdia, että urheilija kokee epäonnistuneensa voittaessaan euroopanmestaruuden. Miksi ihmeessä näin on?

Urheilun tarkoitus

Erinäisten sattumusten kautta oma tutkimusaineistoni johdatti minut Viktor Franklinin teosten pariin. Frankl vastaa jopa hämmentävän osuvasti pohdintoihini perustellen kirjassaan elämän tarkoitusta etsimässä (1978) miksi urheilu on olemassa ja miksi ihmiset urheilevat. Seuraavaksi kerron tiivistetysti Frankl:n ajatuksista.

Frankl:n mukaan ihminen on luonnostaan jännitystä tarvitseva ja etsivä olento. Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ei pysty tarjoamaan jännitystä arjessa, joten ihminen on eksitentialistisesti turhautunut (vailla elämäntarkoitusta ja päämäärää). Teknologian ansiosta ihmisellä on enemmän aikaa käytettävissä kuin koskaan aikaisemmin, mutta toisaalta hänellä ei ole mitään mihin vapaa-ajan käyttää (ei tarvitse kävellä, koska voi ajaa autolla jne.) Koska hyvinvointiyhteiskunta ei tarjoa jännitystä, sitä on luotava itse. Jännitystä luodaan asettamalla itselle erilaisia vaatimuksia ja asettamalla itsensä alttiiksi stressille. Urheilu on olemassa, koska se sallii ihmisen kehittää itselleen vaaratilanteita ja se mahdollistaa vaatia itseltään tarpeettomia uhrauksia. Uhraukset ovat tarpeettomia, sillä ne eivät liity toimintoihin, joita ihminen normaalissa arjessa tarvitsee.

Ihmisen arki on mukavaa ja liikkuminen on tehty tarpeettomaksi. Liikkumisen tarkoituksen katoamisen jälkeen, ihminen on alkanut rikkoa rajoja ja tehdä asioita, joihin ihmiset eivät ole koskaan aiemmin pystyneet.  Rajojen rikkomisen perimmäinen tavoite on mahdollisuus saavuttaa inhimillisten kykyjen raja. Rajaa ei voi kuintenkaan koskaan saavuttaa, sillä  ihminen työntää rajan aina vain kauemmaksi. Siksi urheilussa, lajista riippumatta, ihminen kilpailee vain itseään vastaan.

Voittaminen ja epäonnistuminen

Frankl:n mukaan urheilijan suoritus epäonnistuu sitä todennäköisemmin mitä enemmän ihminen pyrkii kilpailemaan muiden kanssa ja voittamaan heidät. Menestyksen tavoittelu ja muiden kilpailijoiden voittaminen ovat huonoja tavoitteita, ja ne johtavat heikkoon suoritukseen. Tällaisissa tavoitteissa perimmäinen tarkoitus, itsensä ylittäminen, unohtuu.

Urheilijalle paras tavoite on pyrkimys tehdä parhaansa ja parantamaa omaa suoriustaan. Tällainen tavoite johtaa todennäköisemmin menestykseen, sillä urheilun perimmäinen tarkoitus on omien rajojen rikkominen.Voittaminen ja menestyminen tavoitteena kasaa urheilijalle suorituspaineita ja liiallista jännitystä, minkä takia suoritus menee pilalle. Mitä tulee menestykseen ja muiden voittamiseen,  jotkut asiat on saavutettavissa vain jonkun toisen asian sivutuotteena.

Palataan lopuksi vielä venäläisen korkeushyppääjän pettymykseen. Uutisessa hän perustelee voitosta seurannutta pettymystä sillä, että hän hävisi itselleen. Voitosta seurasi pettymys, sillä kilpailujen ainoa tavoite jäi saavuttamatta. Urheilijan reaktio on suoraan Frankl:n oppikirjasta.

Siitä seuraa kysymys onko tällainen perefktionismi urheilijalle haitallista?

Ps: Frankl tarjoaa varsin mielenkiintoisia ajatuksia graduani ajatellen. Nähtäväksi jää millä tavalla Frankl:n ajatukset näkyvät tulevassa työssäni.

Älä brändää itseäsi

Taas on tullut kevät, muuttolinnut ja kaiken maailman personal brandin workshopit, webinaarit, kurssit ja luennot valtaavat internetin. Tosin samaa laulua somekouluttajat jauhavat vuodesta toiseen riippumatta lintujen viserryksestä. Pitäisi saada ystäviä, vaikutusvaltaa ja plaa plaa..

Itsensä brändääminen on nykyajan muotitermi, jolla pyritään kattamaan kaikenlainen itsensä julkinen esiintuominen.  Pitää panostaa ensivaikutelmaan, opetella hissipuheita, miettiä miltä itse näyttää muiden silmissä. Minkälaisen vaikutelman itsestään tulee antaneeksi milloinkin. Koko homman keskiössä on individualistinen maailmankuva, jossa itsen pitää erottautua ja kerätä jollain keinolla huomiota. Mitä useampi ihminen tunnistaa sinut, sitä parempi brändi olet.

Useimmat ulostulot (tadaa) linkedin-alustalla ovat tätä niin sanottua personal branding hypeä, joissa viestien tarkoitus on vain hakea itselle huomiota keinolla tai toisella. Heitä jotain puolivillaista, kenties vähän provosoivaa ja (tadaa) somekuhina on valmis. Yleensä näihin viesteihin kommentoidaan brändäys-mielessä. Useimmat kommenttiketjujen viesti on  sisällöllisesti: "antakaa, kun määkin huudan, määkin olen.."

Lopeta itsesi brändäys heti.

Chillaa hei,  ei o niin vakavaa. Varmaan mietit "mitä sitten pitäis tehdä, että mä saan jalansijaa tässä elämässä". Itsen korostaminen ei ole se juttu. Älä turhaan mieti ensivaikutelmia ja miltä näytät ulospäin. Ole oma itsesti, aidosti. Henkilöbrändäys on huono termi siksi, että siinä muodostuu käsitys ihmisestä yksin pärjäävänä yksilönä. Ikään kuiin menestyminen olisi (vain) itsestä kiinni. Se on valhe.

Personal brandining pitää terminä ja määritelmänä heittää ongelmajätteisiin.
Tilalle pitäisi tuoda yhteisöllisyys. Ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee ympärilleen ihmisiä. Kukaan ei menesty yksin, se tapahtuu aina muiden ihmisten läsnäollessa ja muiden ihmisten arv(m)osta. Vaali ennemmin ympärilläsi olevia ihmisiä ja ole ystävä. Tehkää asioita yhdessä, luokaa ystäväverkostoja, antakaa ja jakakaa pyyteettömästi. Kerätkää kuulijakuntaa ja yhteisöjä, jotka tuottavat aitoa arvoa. Näin tekevät henkilöbrändikouluttajatkin, niistä fiksuimmat.

Kuinka selvitä henkisesti kuormittavista vastoinkäymisistä?

Olen kirjoittanut jo aika monta päiväkirja-kirjoitusta sairastatelusta ja sen henkisestä kuormittaavuudesta. Psykologian opitoihin liittyen opettelen parhaillaan hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) tapoja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Siihen liittyen, ajattelin kirjoittaa psykologisen joustavuuden mallista, joka on yksi tapa lähestyä haasteita muutoslähtöisesti. Lähteet, joista olen mallin lainannut käsittelee elintapojen muutosta kohti liikunnallisempaa arkea, joten sen lähtökohta on muuttaa totuttua (liikunta)käyttäytymistä. Tulkitsen psykologisen joustavuuden mallia ja sovellan sitä nyt hieman eri kontekstissa.

Psykologisen joustavuuden mallin avulla tähdätään käyttäytymisen muutokseen. Sen lähtökohtana on, että tämän hetkiset opitut käyttäytymisen mallit johtaa itseään toistaviin kehiin. Esimerkiksi henkisesti kuormittavat asiat eivät ratkea, koska minulla on taipumus ajatella ja toimia aina tietyllä tavalla. Tarvitaan siis muutos ajattelu- ja toimintatavoissa. Kyseessä on prosessi, joka ei tule koskaan valmiiksi. Sillä erilaiset asiat, limittäin, lomittain tai saman aikaisesti asettavat meille omilla kieroilla tavoillaan henkisesti kuormittavia haasteita. Psykologisen joustavuuden mallia kannattaa tarkastella suhteessa yhteen  asiaan kerrallaan. Tämä ei ole mikään taikasauva, joka automaattisesti ratkaisee ongelman kuin ongelman, vaan pikemminkin yksi mahdollinen tapa tarkastella elämän haasteita ja löytää siitä eri puolia. Näin ollen on mahdollista tarkastella voisiko olla olemassa uusia tapoja toimia ja ajatella erilaisissa kuormittavissa tilanteissa. Monipuolisen tarkastelun avulla realististen ja toimivien tavoitteiden asettaminen on helpompaa. 

Psykologisen joustavuuden malli (Kangasniemi 2012)

Psykologisen joustavuuden malli

Psykologinen joustavuuden malli voidaan jakaa kahteen taitoalueeseen: mielentaitoihin ja muutostaitoihin. Muutostaitojen avulla voidaan suunnata kohti muutosta. Siihen kuuluu arvot ja arvojen mukainen toiminta. Mielentaidot ovat sisäisiä henkisiä taitoja tarkastella itseä, ympäristöä ja omaa ajattelua. Niihin lukeutuuu havainnointi, tässä hetkessä eläminen, hyväksyntä ja mielen kontrollin heikentäminen. 

Koska psykologisen joustavuuden mallin keskiössä on muutos, se toimii pohjana tavoitteiden asettamiselle. Muutostaidoissa arvot ovat keskeisiä. Lähtökohtana on,  että ihminen sitoutuu vahvimmin omiin arvoihin. Omien arvojen löytämiseen kannattaa käyttää aikaa ja ne usein  löytyvät spontaanisti ajattelemalla elämän eri osa-alueita. Arvot ovat olemukseltaan sellaisia ettei niitä voi koskaan saavuttaa, mutta niiden mukaisesti voi elää. Olen jo aiemmin kirjoittanut arvoista ja tavoitteista, joten tässä tulee kätevästi kertauksena. Tavoitteiden asettaminen arvoperusteisesti on kestävempää kuin tavoitteiden sattumanvarainen asettaminen. Tällöin tavoitepohdinnoissa täytyy jo lähtökohtaisesti pohtia onko asetettamani tavoite oikeasti minulle arvokas ja tavoittelemisen arvoinen, saati arvojeni mukainen. 

Mielentaidoista keskeisin asia on hyväksyntä. Elämässä on lukuisia asioita ja tilanteita, joihin en pysty vaikuttamaan, vaikka kuinka tahtoisin tai kuvittelisin pystyväni. Ne on vain pakko hyväksyä sellaisina. Omalla kohdallani, minun on todella vaikea hyväksyä sairastumistani ja sen asettamia rajoituksia. Siksi käyn edelleen jatkuvaa kamppailua jotain sellaista vastaan, mitä vastaan on turha kamppailla. Lopulta se vain uuvuttaa. Vaikka tiedän tämän, on hyväksyminen silti vaikeaa ja palaan samaan kamppailukehään yhä uudelleen ja uudelleen. Siksi minun on tarkeää tunnistaa ja hyväksyä ne asiat, jotka sairaudessani on sellaisia joihin en voi vaikuttaa ja yksinkertaisesti vain hyväksyä ne. Samalla huomaan myös muutamia asioita, joihin voin vaikuttaa. 

Mielen kontrollinen heikentäminen tarkoittaa mielen vapauttamista negatiivisista ajatuksista, jotka haittaavat toimintaa. Tällaisia ajatuksia voi olla erilaiset negatiiviset ajatuskuviot, joilla perustelen itselleni miksi en voisi jotain asiaa tehdä, tai miksi jonkun asian tekeminen on kannattamatonta. Yhtälailla mielenkontrolli myös mahdollistaa asioita, yleensä sellaisia asioita alkaa tapahtua mitkä ajattelee mahdollisiksi (niin hyvässä kuin pahassa). Toisinaan negatiiviset ajatuskuviot estävät tekemästä asioita, jolloin seuraa tilanne etten edes lähde yrittämään asioita. Esimerkiksi voisin ajatella, ettei minun kannata kokeilla erilaisia liikuntamuotoja, sillä vatsa saattaa mennä huonompaan kuntoon ja minulle voi käydä ties miten pahasti. Tietysti joudun ihan kokoajan pohtimaan tätä asiaa, koska minulla ei ole toistaiseksi parempaa tietoa millä saan vatsan lihakset toimimaan, mutta menemällä kokeilemaan edes tunnustelevasti saan osviittaa siitä onko liikunta sopivaa vai aiheuttaako  haittaa. Tähän tarvitaankin havainnointia ja tässä hetkessä elämistä. Elämää pitää elää, kokeilla ja havainnoida sopiiko jotkut asiat vai eivät. Mikäli en osaa itse ratkaista ongelmia on helpompi pyytää apua, kun on jo itse kartoittanut mihin pystyy ja mihin ei pysty. On tärkeää olla tässä hetkessä ja tehdä vain se mihin pystyy. Myös eiliseen on helppo juuttua ja pitää sitä nyky hetkenä. Se mitä pystyin tekemään eilen tai viikko sitten, ei välttämättä tarkoita sitä mitä pystyn tekemään nyt. 

Kuten varmaan huomasit, kyseessä on jatkuva prosessi. Psykologisen joustavuuden mallin avulla voidaan jäsentää ongelmavyyhtiä, jotta se muuttuu hiljalleen yhä yksinkertaisempaan ja helposti käsiteltävämpään muotoon. Sen avulla voi nousta esiin muutostarpeita ja on helpottavaa huomata, että ongelmat näyttäytyvät erilaisista osista muodostuvina asioina. Tärkeää on havaita asiat joihin ei voi vaikuttaa ja ne asiat mihin voi vaikuttaa. Näin ollen asettaessani itselleni tavoitteita ja toimintasuunnitelmia, minulla on jo realistinen arvio siitä mihin tällä hetkellä pystyn ja mihin en. Tällä tavalla tarkastellen löydän paremmin elämäntilanteeseen sopivia tavoitteita, joihin todennäköisemmin sitoudun. 

Koska elämme syntymästä kuolemaan jatkuvassa muutoksessa, kaiken on aina pakko muuttua. mutta.. 

Miksi ei voi vaan elää rennosti ilman tavoitteita? 

Lähteitä ja lukuvinkkejä: 

Kangasniemi, Anu & Kauravaara, Kati (2016) Kohti muutosta - arvo ja hyväksymispohjainen lähestymistapa liikunnan ja terveyden edistämisessä

Kangasniemi, Anu (2017) Tavoitteesta tavaksi: terveyttä ja hyvinvointia

Arto Pietikäisen blogi Joustavamieli: http://www.joustavamieli.com/2012/02/psykologinen-joustavuus-profiilityokalu.html

Romahdus

Kaikki yli innokkaat yritykset on tuomittu epäonnistumaan. Niin kävi taas. Siinä missä vuosi alkoi voimien tunnossa, kulunut viikko on ollut kaikkea muuta. Tiistaina kävin kokeilemassa Foreverillä Bodybalancea. Tunti oli ihan liian rankka ja nopeatempoinen, joten tunnin aikana tein vain muutamia liikkeitä. Sen jälkeen iski totaalinen väsymys, jota vastaan olen taistellut koko viikon.

Tiistai iltana vatsa oli turvoksissa ja kosketusarka, illalla pohdin piipahtamista päivystyksessä, mutta eihän ne mulle siellä mitään tekis. Kaikki voimat olivat lopussa ja väsytti ihan sikana. Aamulla nukuin pitkään ja suurimmat kivut olivat keskiviikko aamuna kaikonneet. Kävin yliopistolla syömässä, mutta huomasin voinnin olevan heikko, sillä en jaksanut kävellä portaita. Viikon aikana olen pyrkinyt nukkumaan pitkään ja päivällä nukun rauhassa päiväunet. Useampana päivänä nukkuminen ei ole palauttanut vointia ollenkaan. Olen ollut yhtä väsynyt nukkumaan mennessä kuin herätessä. Myöskään päiväunet eivät ole antaneet energiaa. Pääsääntöisesti olen vain yrittänyt tehdä edes jotain pientä. Käydä edes yliopistolla syömässä, tai hoitaa edes jotain pikku juttuja. Olen vältellyt kaikkea kantamista ja liian reipasta liikkumista. Väsymyksen myötä myös henkiset voimavarat ovat olleet ihan nollassa. Pahimmillaan olen tuntenut fyysisesti voimarajoen pohjan olevan kyynärmitan päässä. Tunne on tuttu viime keväältä, jolloin pahimmillaan tunsin, että voimavarojen pohja on fyysinen, melkein käsin kosketeltava seinä. Se on pirun kova, uuvuttava. Siitä ei pääse enää alemmas, tai pääsee, mutta sitten vajoaa jonnekin usvaan, tilaan joka ei ole enää normaali. On vähän omituista, että tunsin näin äkisti ja hyvän alun jälkeen väsyväni näin voimakkaasti.

En tiedä mitä tämä on. Ehkä ylikuntoa? Se olisi loogista, vaikkakin erikoista, että pelkästään palauttavia harjoituksia tekemällä pääsee ylikuntoon :P Mutta ehkä se kertoo enemmän siitä, että olen toipilas ja elimistö pisti minut nyt pakkolepoon. Mä kun itse haastan omat rajani ja sit vähän lepäillään. Vaikeaa se on hyväksyä, mutta ei ole oikein vaihtoehtojakaan. Hyvä juttu on se, että olen alkanut etsiä sopivaa fysioterapeuttia, joka vois vähän neuvoa miten vatsaa pitäisi oikeasti kuntouttaa. Sairaalan ohjeistuksella mun vaan pitäisi harrastaa liikuntaa ja tehdä vatsalihasliikkeitä (mikä ei onnistu).

Tänään kävin kokeilemassa hiihtoa sitten viime viikon. Tekniikka muistui paremmin mieleen, mutta se on vielä lajina ihan liian rankka. Matkaksi riittää alle kilometri, mutta tein taas kolmen kilometrin lenkin ja siitä ei tullut kovin hyvä olo. Sen mitä fysioterapeutin kanssa ehdin viikolla jutella hiihdon tasatyöntöä en saisi tehdä ollekaan. Yritinkin luistella lähinnä jaloilla ja käyttää käsiä vain kevyesti tasapainottamassa hiihtoa.

Nyt täytyy löytää hyvä Fyssari, että on edes mahdollista päästä takaisin hyvään kuntoon. Tarvitsisin vähän ohjeistusta miten vatsalihaksia pitäisi aktivoida toimimaan, mitä liikkeitä saan tehdä ja mitä pitäisi välttää.  Toivottavasti ensi viikko olis taas ihan normaali viikko.

Kuntoutuminen on kamalaa

Kuntoututuminen on ihan kamalaa. En mielelläni olisi kuntoutuja, mutta se on pakko hyväksyä, se on realiteetti, pakko. Olen tähän astisessa elämässäni päässyt suhteellisen helpolla, sillä mitään näin vaativaa kuntoutumisprosessia minulla ei ole koskaan ollut. Olen varovaisen optimistinen siitä, että tunnen pystyväni tekemään asioita, mutta samalla kokojan takaraivossa kolkuttaa pelko, mitä jos jotain tapahtuukin. Mitä jos, innostun liikkuessani, tai vain tapahtuu niin, että vatsalihakset tai verkko sen takana hajoaa. Kauhukuvissa siintää paluu edellisvuoteen, tai ehkä johonkin vielä pahempaan.

Tätä kirjoittaessani olen maannut pari tuntia peloissani sohvalla ihan vain miettien menikö tänään mahassa jotain rikki vai ei ja mistä voin tietää menikö jotain rikki vai ei. Minulla ei ole vatsassa normaalia tuntoa, se näyttää vähän omituiselta, lihaksia en kunnolla hallitse ja ne tuntuvat oudoilta.  Mun täytyy joka päivä tarkistaa, että tunnen vatsalihakset kutakuinkin oikealla kohdalla ja saan liikuteltua niitä edes vähän. Tänään olen tarkistanut vatsan tilanteen jo todella monta kerataa ja varmaan vielä ennen nukahtamista tunnustelen että se todella on ok.
Kirurgin mukaan kaikki on olosuhteisiin nähden hyvin ja korjauksen tarvetta ei ole. Se on varmaan se, mihin mun pitää vaan luottaa ja olla rohkea. Kaikki on mennyt tähän mennessä hyvin. Tällä viikolla olen liikkunnut monipuolisemmin kuin pitkään aikaan. Perjantaista asti ollut huolissani vatsasta, sillä vatsan alueella on ajoittaisia kipuja. En voi kuvailla tuntemuksia, koska vatsan tuntoaisti ei ole normaali.

Kehonhuoltoa ja hyötyliikuntaa

Tällä viikolla ajattelin kokeilla kehonhuoltotreenejä. Maanantai aamusta kokeilin Joogaa ensimmäistä kertaa ikinä. Tietysti arvelin etukäteen, että varmaankin siihen kuuluu paljon liikkeitä joita en voi tehdä ollenkaan. Yllätyin aika suuresti sillä kaikki liikkeet oli helppo suorittaa ja pystyin tekemään yhtä liikettä lukuunottamatta kaiken. Tunti oli todella hyvä. Tuntuu että ryhti parani ja harjoituksesta seurannut olo oli ihan mahtava! Ensi viikolla olisi taas vuorossa vähän joogailua. Voisin alkaa käymään joogassa vaikka pari kertaa viikossa.

Viikon toinen kehoa huoltava harjoitus oli jonkun korealaisen jeppe jepen kehittämä Jangsu. Se oli hieman tylsähköä taekwondosta entuudestaan tutuissa asennoissa jököttämistä. Lajiin oli yhdistetty japanilaisia kamppailulajiasentoja ja pilatesta. Olisi vaan ollut kivempi olla suoraan taekwondo-tunnilla harjoittelemassa vaikka poomseja. Pitkät staattiset asentojen ylläpidot ei nyt oikein nostattaneet fiilistä, varsinkaan kun takana oli just ihan mahtava tunti joogaa. Lisäksi tehtiin useampia liikkeitä, joita en voinut tehdä. Annetaan Jangsulle kuitenkin vielä yksi mahdollisuus ja menen sinne ensi viikolla uudestaan. Kuitenkin ihan hyvä fiilis jäi, pystyin tekemään monia liikkeitä ja taekwondoa seisonnoissa seisoskelu sujui ongelmitta.

Hyötyliikunnasta kiputuntemuksia? 

Tällä viikolla kävelykilometrejä ei ole kertynyt kuin reilu 50km, sen sijaan askeleita on tullut ihan kivasti yli 10 000 päivässä. Kävelyn sijasta olen liikkunut pyörällä. Etäisyydet ovat olleet pitkiä ja kun teen muuta liikuntaa, niin koitan myös vähentää kuormitusta. Aktiivisuusmittari pitäisi laittaa aina päälle mittaamaan pyöräilyä, kun istahtaa tarakalle, sillä muutoin se ei seuraa kokonaisaktiivisuutta oikein. En oikein jaksa laskea hyötyliikunnan osuuksia. Toivottavasti kuntomittarit on joskus niin fiksuja, että ne huomaa automaattisesti milloin pyöräillään ja milloin istutaan paikoillaan.

Aloituksessa hieman pohjustinkin, niin kiputuntemukset alkoivat perjantaina. Olen kovasti pohtinut mitkä tekijät vaikuttavat kipuihin. Muksua pitää vähän väliä olla nostelemassa ja kantamassa. Pyöräillessä mukana kulkee reppu ja treenikassi. Luulen, että kivut johtuvat taakkojen kantamisesta. Olen huomannut, että vatsa pullistuu ulospäin, kun kannan asioita selässä. Pitäisi keksiä miten saan mukelon päiväkotiin nostelematta sitä, miten kuljetan yliopistolle repun ja treenikassin? Autolla, pulkalla, peräkärryssä.. En tiedä.

Haluan hiihtää! 

Lauantaina illalla kävelylenkillä jäin miettimään asioita, joista minulle on tullut hyvä olo ja missä tilassa olen kaikkein stressittömin. Mieleen tuli lukioajat, jolloin hiihtelin päivittäin 20km lenkkejä. Mikään ei voita pitkän matkan luisteluhiihdon vauhdin hurmaa ja fiilistä. Se on vapauttavaa ja stressitöntä. Halusin päästä kosketuksiin sen tunteen kanssa. Siispä ajattelin että nyt on oikea aika hankkia sukset. Ei anneta kipujen haitata päätöksentekoa.

Sunnuntaina nappasin nakeron kainaloon suksiostoksille. Investointi hirvitti sillä en ole oikeasti yhtään varma pystynkö edes hiihtämään. On vain pakko luottaa intuitioon, että ehkä mä pystyn. Mähän en mitään perinteisen suksia osta, vaan tietysti luistelusukset. Talon nurkalta lähtee 3km mittainen mäetön hiihtolatu, eli aika turvallisesti pääsen kokeilemaan sujuuko. Uskon, että riittää melko pitkään se että hiihdän lenkin kerran ympäri (ainakin ensi viikon ajan). Ei muuta kuin muksulle sukset myös koipiin, koska kyllä 3-vuotiaan pitää osata jo hiihtää.

Menin muksun kanssa kokeilmaan suksia. Eihän se napero pysynyt niitten kanssa aluksi edes pystyssä, joten sitä sai olla nostelemassa vähän väliä ylös. Yksi nosto kerta epäonnistui ja lensin selälleni. Jatkoin mukelon kanssa hiihdon opettelua, niin kauan kun se jaksoi yrittää. Ihan kivasti se sitten lopulta pääsi hikilaudat jalassa eteenpäin ennen kuin väsyi. Tämä retki päättyi kuitenkin siihen, että makasin monta tuntia epävarmana ja peloissani sohvalla tunnustellen onko maha kunnossa vai ei.  Kun olin tarpeeksi pelännyt, oli pakko mennä ladulle kokeilemaan löytyykö sitä mahtavaa fiilistä.  Ei kyllä löytynyt. Ensimmäisen kilometrin verran kompuroin ja yritin pysyä pystyssä. Se ei ollut kivaa, eikä tuntunut yhtään hyvältä. Viimeisen kilometrin aikana alkoi hiihtäminen vähän palautua mieleen. Nähtäväksi jää miten tästä päivästä huomiseksi palaudun. Aamulla olis taas klo 8 jooga. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Kuntoilua ja kuntoutumista

Vuoden ensimmäinen viikko on nyt eletty. Fiilikset ovat erittäin positiiviset ja olen onnellinen siitä, että pääsen taas liikkumaan. Elämä tuntuu mahtavalta ja  tunnen olevani taas oikeiden asioiden parissa.

Viikolla kävin vatsapolilla kontrollikäynnillä ja sain kirurgilta vapauttavan lausunnon. Vatsassa ei ole korjaustarvetta ja voin harrastaa liikuntaa. Olen kuitenkin aika epävarma vatsan kestävyyden suhteen, enkä tiedä miten tarkalleen ottaen minun pitäisi vatsalihaksia harjoitella. Kirurgi sanoi, että yleensä nämä rakennelmat pettävät kahden vuoden kuluessa jos pettävät, mutta todennäköisyys on yhdelle kymmenestä. Ottaen huomioon sen, että myös edellisessä leikkauksessa mahdollisuus epäonnistua oli 1/10 ja kukas se tilastollinen kymmenes potilas sitten oli. Tulkitsen puheen siten, että aika iisisti tässä kannattaa pari vuotta elellä.

Olen yrittänyt hakea netistä vertaistukea,  mutta kukaan ei ole nettiin vastaavasta vielä kirjoitellut. Joitakin yleisiä ohjeita vatsalihasten kuntouttamista tyräongelmissa olen löytänyt, mutta kun tulkitsen tilanteeni hieman erilaiseksi, niin en uskalla omin päin lähteä vatsalihaksia harjoittamaan. Parasta olisi löytää joku asiantuntija, joka ohjeistaisi ja tsemppaisi etenpäin. Tarvitsen ehkä rohkaisua, sillä olen kehittänyt pelkoja, jotka estävät tekemästä tiettyjä liikkeitä. En uskalla kääntyä vatsalleni ja punnerrusasennon tavoittelu pelottaa. Tietysti voi olla myös ihan hyvä etten ole vielä lähtenyt noita asentoja kokeilemaan. En tiedä voiko vatsa mennä vielä rikki?

Kaipaan myös kovasti kamppailulajien pariin. On sydäntä raastavaa nähdä facebookissa eri lajien alkeiskurssimainoksia, tai "hanki massiivinen lihasmassa"- mainoksia ylipäätään. Toisaalta ne nostavat motivaatiota päästä takaisin sellaiseen kuntoon, että uskallan joskus mennä kokeilemaan jotain lajia. Tosin en tiedä tuleeko vatsa enää koskaan kestämään osumia tai painimista, mut ainakin vähän nyrkkeileen ja potkiin tekis mieli mennä.

Noin muuten olen todella onnellinen kuluneesta viikosta. Seuraan kuntoutumista ja aktiivisuutta Polarin fitnessmittarilla. Minulla on ollut koko viime vuoden tavoitteena saavuttaa 100% aktiivisuus viikossa (eipä ollut lähelläkään, heh heh). Edellisen leikkauksen jälkeen olen syksyn aikana vähitellen lisännyt kävelymatkoja ja tällä viikolla viimeinkin sain tuon maagisen 100% viikkotavoitteen ylitettyä.

Kuten kuvasta näkyy kävelin viikon aikana yli 70km ja askeleita tuli yli 100 tuhatta. Tavoitteenani oli kävellä 70km tämän viikon aikana ja hienostihan se ylittyi. Olisin ollut tyytyväinen vaikka olisin kävellyt vain 50-60km. 

Salitreeni

Viikolla kävin tekemässä ensimmäisen lihaskuntojumpan yliopiston salilla. Tarkoitus on aluksi tehdä ihan vain suht kevyttä kiertoharjoittelua kuminauhan avulla. Liikkeitä tehdessä huomasin, että en pysty kontrolloimaan vatsalihaksia juuri ollenkaan. Tunnen kyllä vetäväni vatsaa sisäänpäin, mutta vatsa ei tottele. Siinä se rennosti löllöttelee pinnistelystä huolimata. Kiertoharjoittelu aiheutti tuntuvaa epämiellyttävää rasitusta vatsalle. Kuitenkin rasittunaisuudella ei ollut pitkäkestoisia seurauksia. Minulla on kyllä tunne siitä, että tarvitsen enemmän apua tähän jumppailun alkuun. On aika huono juttu, ettei YTHS:llä ei ole tällä hetkellä fysioterapeuttia. 

Kuminauhajumppa kiertoharjoitteluna

Alkuun taivuttelua noin 10 min

Kuntopyörällä 15 min

1min * 3, 1min palautus

hauiskääntö

ojentajat 30s / käsi

epäkkäät

rintalihakset

kyykky kepin kanssa

takaolkapäät

Lupaukseni vuodelle 2018

Edellisen blogipostauksen inspiroimana päätin kokeilla itse kirjoittamaani ohjeistusta uuden vuoden lupauksen kirkastamiseen. Tässä postauksessa kuvaan ajatusmatkan, jonka seurauksena syntyi lupaus vuodelle 2018.

Kävelylenkin aikana kuljin 6,5km ja otin noin 8000 askelta

Valmiina, paikoilla, hep! Ajatukset lähtivät ensin rullaamaan konkreettisten asioiden parissa. Lähdin pohtimaan mitä asioita minulla on keväällä agendalla opinnoissa ja yhdistystoiminnassa. Näistä kahdesta syntyy keväälle suurin henkinen kuormitus. Kolmantena tulee liikunta ja kaikki muu, kuten kesätöiden ja psykologin harjoittelupaikan etsintä.

Opinnoissa on kevään aikana yhtäaikaisesti menossa kaksi suurtaa teemaa: psykologinen tutkimus ja psykoterapeuttisten menetelmien käytännön harjoitteleminen. Psykoterapeuttisten menetelmien käytännön opettelemiseen liittyen vuoden  alussa on käynnistymässä varsin mielenkiintoinen projekti, josta olen aika innoissani. Tutkimuksen opettelun osalta on kaksi suurta työtä. Elämänkulun tutkimus  ja Grande el Gradu, jotka ovat molemmat laajoja laadullisella tutkimusotteella tehtäviä tutkielmia.

Psykologiyhdistyksen puheenjohtajan rooliin arvelen löytäneeni edellisen vuoden aikana hyviä rutiineja ja olenkin jo kehittänyt kokouskäytäntöjä entistä valmistellumpaan suuntaan. Psykologiyhdistyksen toiminnan kanssa ajatukset oli hankala saada järjestykseen, sillä suurimpien tapahtumien kohdalla suunnitelmat ovat vasta alustavia drafteja ja toisaalta ideoita toiminnan kehittämiseen on runsaasti. Tässä vaiheessa ajatukset menivät lukkoon ja hukkasin oman roolini tässä paletissa. Ei auttanut muu kuin järjestää ajatukset kasaan tapahtuma kerrallaan ja pohtia omaa roolia puheenjohtajana.

Kesken käytäntöjen pohtimisen havahduin siihen, miten helposti hukkaan toimijuuden, kun erilaisia projekteja ja tehtäviä on paljon. Toimijuutta lienee helppo kuvata vertauskuvan avulla, jossa ohjastaja ajaa vankkureita ohjaillen aasia porkkanan avulla. Ohjastaja on toimija, aasi on tehtävät ja porkkana on syy toimia, eli  motivaation moottori (vaikkapa mahdollisuus saada tehtävä suoritetuksi ja siirtyä seuraavaan tehtävään). Toimijuuden menettäminen tarkoittaa sitä, että aasi ottaa ohjastajan paikan ja kuski siirtyy vetämään vankkureita.

Toimijuusposition säilyttäminen oli kuluneen vuoden aikana elämän eri osa-alueilla haastavaa. Aasi oli varsin ovela hiippari, sillä se ryökäle istuutui kuskin paikalle monesti ihan huomaamatta.
Kun aasi on kuskina tehtävät tulee kyllä tehdyksi, mutta kulutan itseni loppuun. Samalla menetän kyvyn nähdä mihin suuntaan olen menossa ja hukkaan tavoitteet joita kohti oli tarkoitus suunnistaa. Kuormaa vetävänä juhtana tekemisen mielekkyys katoaa, sillä raskaiden vankkurien lisäksi kyydissä istuu ilkikurinen aasi. (Mentorini voi tässä vaiheessa huudella, mitäs minä sinulle sanoin).

Vuoden 2018 lupaus on Toimijuus.

Lupaan pysyä toimijana kaikilla elämän osa-alueilla.

Tämä tarkoittaa sitä, että:

- Herään aamulla herätyskelloon. En halua aloittaa päivää aasina
- Tarkennan suunnitelmia viikkosuunnitelmista päivärutiineihin. Suunnittelen joka päivälle 3 tehtävää
- Priorisoin graduun ja psykoterapeuttisten menetelmien opetteluun
- Joka päivä on tietty tuntimäärä perheaikaa ja myös aikaa itselle
- Kuuntelen intuitiota ja teen asioita siksi että ne tuntuvat oikeilta

Jatkan näiden taitojen kehittmistä:

- Kehitän kirjoitustaitojani
- Pyrin laskemaan kuinka monta kirjaa luen tänä vuonna. 52 kirjan vuosihaaste houkuttelee, mutta arvelen ettei minulla ole tänä vuonna resursseja tarttua siihen.

Lupauksen toteutuminen vaatii sitä, että palaan useasti tarkastelemaan olenko toimija vai onko aasin ketale vienyt ohjaajan paikan.  Tarkastelujaksot on toteutettava riittävän tiheasti, sillä aasi on varsin ovela otus. Tavoitteenani on, että toimijuuden avulla pystyn vielä selkeämmin hahmottamaan elämässäni päämääriä, joita kohti haluan ponnistaa pitkällä aikavälillä. Toivon myös, että tällä on positiivisia vaikutusta koettuun onnellisuuteen ja itsetuntoon.

Kuvan lähde: https://fi.pinterest.com/pin/170996117072089080/?autologin=true

Miksi uuden vuoden lupaus kannattaa tehdä?

Uuden vuoden lupaus, klisee, joka toistuu joka ikinen vuosi. Jotkut ottavat sen tosissaan, mutta huomattavasti useammin olen kuullut tutuilta etteivät he tee moisia lupauksia. Kuitenkin niistä aina puhutaan, sillä se nyt vaan kuuluu perinteeseen.

Olen myös vähän angstinen tämän perinteen suhteen ja yleensä sanon etten tee uuden vuoden lupauksia. Mikä on kyllä ihan totta, sillä teen ne lupaukset ihan muuna ajankohtana. Okei, kuitenkin monet selvästi tekevät uuden vuoden lupauksia. Esimerkiksi tammikuussa on turha yrittää mennä kuntosaliille, sillä se kuhisee innokkaita saliharrastajia. Viimeistään helmikuun puolivälissä lupaukset on lunastettu, salilla on taas tilaa treenata jonottamatta laitteisiin.  

Helsingin sanomissa on pätevä artikkeli siitä miten onnistut tavoitteissasi. Artikkelin mukaisesti kannatan myös arvopohjaista lähestymistapaa. Samalla kun pohtii uuden vuoden lupausta, on hyvä saman aikaisesti tarkastella omia arvoja ja peilata lupausta suhteessa niihin.  Yksittäistä lupausta arvokkaammaksi koetut asiat kiilaavat aina edelle. Joten ilman arvopohdintaa lopputuloksena saattaa olla ihan kiva lupaus, joka ei taaskaan kantanut kuukautta pidemmälle. Unohdetaan kuitenkin arvot  ja palatataan peruskysymyksen äärelle kannattaako uuden vuoden lupausta edes tehdä? 

Mielikuvitus on ihmislajin supervoima

Palatutetaan kysymys ihmislajin erityisyyteen suhteessa muihin maanpäälla tallustaviin elollisiin olentoihin. Ihminen on ainut eläin, joka kykenee luomaan kulttuuria erilaisia symbloleja ja merkkejä  käyttäen. Symboli ja merkkijärjestelmästä muodostuu sosiaalisesti jaettu kieli ja kyky ajatella kielellä. Kielen avulla avulla määrittelemme myös itsemme.  Zittounin (2013) mukaan ihminen luontaisesti järkeistää olemassaolonsa ja kaiken sen mitä hän elämässään kohtaa. Tapahtumista syntyy kertomuksia, joiden avulla ihmien muodostaa suhdetta tämän hetkiseen omaan itseen.

Mielikuvitus on supervoima, jonka avulla ihminen kykenee "näkemään" tulevaisuuteen. Mielikuvat mahdollisista tulevaisuuden skenaarioista tekevät tulevat tapahtumat mahdollisiksi. Mieleen voi juolahtaa asioita  joita kohti pyrkiä, mutta myös asioita, joiden toteutumista pitää pyrkiä välttämään. Mielikuvat toimivat myös toisin päin. Muisteleminen on mielikuvituksen hyödyntämistä menneiden asioiden jäsentämiseen. Muistojen mieleenpalauttaminen on uudelleen rakentamisen prosessi. Hyödyntämällä mielikuvia menneisyydestä, luodaan käsitystä omasta itsestä nykyisyydessä.

"Se miten muistelet menneisyyttäsi ja minkälaisia visioita näet tulevaisuudessasi, muodostavat sen mitä koet olevasi nyt ja mitä tulet tekemään tulevaisuudessa" 

Yksinkertaisesti olet ja tulet olemaan sitä mitä ajattelet olevasi. 

Uuden vuoden lupausten tekeminen on siis ihan kannattavaa. 

Mielikuvituksen avulla kohti tulevaisuutta

On kehitetty monia menetelmiä pakottaa ideoita ja ajatuksia ulos päästä jäsenneltävään muotoon. Useimpien menetelmien perusidea on sylkeä ajatuksia ulos niin paljon kuin niitä päästä lähtee. Sitten katsotaan mitä sieltä tuli ulos, valitaan mieleisimmät ajatukset ja koostetaan niistä jotain toimivaa. Tällaisia menetelmiä on olemassa useita, mutta itse suosin kuitenkin vapaata tajunnanvirtaa ilman sirkustemppuja. Voit vaikka kokeilla miten tämä menetelmä toimii itselläsi. 

Ajatukset kulkevat parhaiten vapaina rentoutuneessa ja stressittömässä olotilassa. Ota siis tilaa itsellesi ja ajatuksillesi, poista kaikki häiriötekijät ympäriltäsi. Jos menet lenkille, jätä kännykkä kotiin ja mene paikkoihin, joissa sinun ei tarvitse suunnata huomiota ympäristöön. Tärkeintä on saavuttaa tila, jossa olet kahden mielikuvituksesi kanssa. 

Anna ajatusten virrata vapaasti. Voit pohtia mitä haluat tehdä elämässäsi, millainen haluat olla, mitä haluat tehdä, haluatko kenties saavuttaa jotain? Voit myös pohtia minkälaisia arvoja sinulla on, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä nyt ja mitä arvoja haluat noudattaa elämässäsi tulevaisuudessa. Tämän jälkeen kirjaa ylös mitä ajatuksia nousi esiin. Millaisia tavoitteita ja arvoja löysit, saitko mielikuvia mitkä asiat voivat olla sinulle tärkeitä myös tulevaisuudessa? Mieti miten unelmoimasi asiat suhteutuvat omiin arvoihisi. Sopiiko tavoitteesi ja arvosi toisiinsa ja voitko tehdä jotain jotta ne kohtaisivat paremmin toisensa? 

Ehkä saat kirkastettua suuren päämääräsi yhden mielikuvitushetken avulla. Ellet, se ei haittaa. Unelmointia kannattaa harrastaa paljon, sillä ensimmäiset hyvältä ja oikealta tuntuvat unelmat eivät välttämättä ole vielä niitä mitä todella haluat tehdä. Unelma olla myös niin suuri, että sen saavuttamiseen menee useampi vuosikymmen, tai koko elämä. Tavoitteet ja arvot myös muuttuvat, se kuuluu asiaan. Joskus tavoitteet on yllättävän helppo saavuttaa, toiset paljastuvatkin epäsopiviksi tai ilmenee jotain muita seikkoja miksi tavoitteesta ei kannata enää pitää kiinni. Omiin tavoitteisiin ja arvoihin voi palata aina uudelleen, aina kun siltä tuntuu. Kannattaa myös tarkastella niitä asioita mitä olet itsellesi kirjannut ylös tavoitteiksi ja arvoiksi, sillä muisti ei ole tarkka työkalu. Ajan kuluessa se mitä muistit tavoitteen joskus olleen ei olekaan välttämättä enää se sama mitä joskus itsellesi tavoitteeks asetit. 

"Uskalla unelmoida ja elää unelmaa, sillä silloin teet itse päätöksen siitä, millaista elämää elät ja tulet elämään." 

Muista myös, että aina kun käytät mielikuvitustasi, olet tekemässä jotain hyödyllistä. 

Lähde: 

Zittoun, T., Valsiner, J., Vedeler, D., Saldigo, J., Goncalves, M. & Ferring, D. (2013) Human developmet in the life course. Melodies of living.