Akuankan tuuria sairaalassa
Viime joulukuussa olin suurehkossa leikkauksessa, jossa multa poistettiin sellainen tennispallon kokoinen, mutta onneksi hyvälaatuinen kasvain vatsasta. Leikkauksen jälkeen asiat ei menneet ihan nappiin ja sain osakseni kaikenlaisia pieniä, mutta ikäviä komplikaatioita (keuhkokuume, vatsalaukun ompeleet pettivät, haima otti vähän siipeensä ja vatsan faskia petti). Toisin sanoen pääsin keskussairaalan tivoliin pyörimään kaikissa laitteissa koko rannekkeen edestä. Koska kasvain oli iso ja päättänyt kasvaa vaaralliselle alueelle, täytyi avata koko maha, jotta se saataisiin pois. Luultavasti komplikaatioiden seurauksena sain koko leikkausviillon mittaisen, eli noin 30cm pituisen arpityrän. Sen kanssa sain elellä yli puoli vuotta ennen korjausleikkausta. Olen pitänyt yötä päivää sellaista kiristävää tukisidettä (eli tyrävyötä) vatsan ympärillä. Sen ansiosta olen pystynyt muun muassa hengittämään ja sisäelimillä oli edes jonkinlainen tuki, kun vatsalihakset eivät ole niitä pitämässä vatsan sisällä.
Kolmisen viikkoa sitten vihdoin (melkoisen taistelun päätteeksi) pääsin korjausleikkaukseen. Käytännössä vatsa rakennettiin uudestaan. Vatsalihasten taakse asennettiin 30cm pituinen verkko, vatsalihakset tuotiin takaisin yhteen (olivat vetäytyneet kylkiin) ja sisäelinten painosta venyneen vatsan huonoksi mennyt arpinen iho poistettiin ja kiristettiin. Voi veljet sitä tunnetta, kun heti leikkauksen jälkeen heräämössä tunsin vatsalihasten sijaitsevan oikeassa paikassa ja vatsa tuntui ihan lituskaiselta. Tällä kertaa paraneminen lähti hyvin käyntiin ja pääsin kotiin neljässä päivässä. Tässä sitä nyt sitten istuskellaan kotona ja odotellaan vatsan paranemista.
Kuntoutumisen kanssa pitää olla nyt todella maltillinen. Ensimmäiseen kuuteen viikkoon en saa nostella mitään maitopurkkia raskaampaa ja siirtymissä täytyy olla varovainen. Olen kyllä noudattanut ohjeita melko hyvin, mutta elämässä (2v lapsen kanssa) kuitenkin aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista pientä. Siksi mielessä kummittelee ajatus, mitä jos vatsalihakset on taas lähteneet erkautumaan. Miten sen tunnistaa? Vatsa tuntuu tällä hetkellä edelleen määrittelemättömältä isolta ja kivuliaalta möhkäleeltä. Vatsalihaksia en juuri tunne, mutta vatsan muoto on säilynyt hyvänä ja selviän jo ilman tyrävyötä.
Jännityksellä odotan, kun pääsen kolmen kuukauden kuluttua aloittelemaan liikuntaa. Edessä on täydellinen kuntoremontti, sillä olen päässyt livahtamaan huonoon fyysiseen kondikseen. En edes tiedä mistä lähteä liikkeelle sitten kun taas pääsen liikkumaan. Olen vähän ajatellut, että voisin ylläpitää motivaatiota kirjoittamalla blogia kuntoutusprosessista. Veikkaan, että liikkumisen aloittaminen ei tule olemaan välttämättä helppoa. Luin, että tyräleikkausten jälkeen verkko saattaa aiheuttaa liikkuessa kipuja.
Tällä hetkellä seuraan karkeasti päivän aktiivisuustasoja Polarin fitness-mittarilla. Tarkastelen tällä lähinnä aktiivisuusprosenttia ja yöunien määrää. Pystyn noin suurin piirtein arvioimaan mihin suuntaan vointi on menossa. Sapuskoja voisi jossain vaiheessa alkaa katsella vähän parempaan kuosiin.
Kiireinen kevät opintoja ja projekteja
Koska kevät meni sairastellessa, niin hyödynsin kaiken liikenevän energian opintoihin. Suoritin työ- ja organisaatiopsykologian sivuaineen ja aloitin maisterivaiheen opinnot. Siinä ohessa pääsin tutustumaan tulevaan graduun, joka tulee käsittelemään akateemista yrittäjyyttä. Aihealueesta huolimatta se tulee olemaan psykologian gradu. Enpä paljasta siitä tässä vaiheessa sen enempää.
Vuodenvaihteesa aloitin myös Pohjois-Karjalan psykologiyhdistyksen puheenjohtajana. Kevään päätapahtuma oli toisen kerran järjestettävä Psykologifoorumi. Kokeilimme ensimmäistä kertaa järjestää sen avoimena koulutustilaisuutena. Teema oli sukupuolen moninaisuus, käytännössä pureuduttiin sukupuolivähemistöön kuuluvien ihmisten maailmaan useista eri näkökulmista käsin. Asiantuntijat hoitivat informaatiopuolen ja psykologian opiskelijat ohjasivat aiheen ympäriltä työpajoja. Taas yhtä järjestämiskokemusta rikkaampana tapahtumasta jäi hyvät fiilikset. Tietysti hyvä kokemus viritti innostuksen, että psykologifoorumin voisi järjestää vielä kerran ennen valmistumista.
Keväällä oli myös toinen jännittävä tapahtuma. Helsingissä järjestettiin psykologiaa soveltava innovaatiokilpailu Psyhack. Lähdin kilpailuun toisen joensuulaisen opiskelijan kanssa. Olen kirjoittanut tarkemman kuvauksen Psyhack kokemuksesta Pohjois-Karjalan psykologien nettisivuille. Intensiivisen viikonlopun päätteeksi tiimillemme irtosi voitto työterveyspsykologian tehtävästä.
Kevään lopussa opintojen parissa pingottaessa koin henkisen romahduksen, koska vatsan tilanne oli huono. Jaksoin kävellä vain vaivoin 300m. Käytännössä kotiovelta autolle ja yliopistolla parkkipaikalta suoraan sisätiloihin. Henkinen kantti ei enää kestänyt jatkuvia kipuja ja epäselvää tilannetta mitä sairaala meinaa vatsan korjauksen suhteen tehdä (eivät meinannet tehdä mitään ennen syksyä). Sain ystävien avustuksella taisteltua itseni sairasloman ja paikan leikkaukseen heti kesäkuun alkuun. Tosin sitten tietysti kävikin niin, että sain flunssan ja kuumetta juuri ennen leikkausta, joten silpomisajankohtaa piti sitten siirtää heinäkuulle. Nyt kun leikkaus on jo takanapäin ja edessä on vain toipumista on aika suunnata katse tulevaan.
Opintoja on jäljellä enää noin vuosi. Gradun lisäksi kaikki suurimmat ja läsnäoloa vaativat opinnot. Psykologisista arvioinneista psykoterapiaan ja elämänkulun tutkimukseen. Pohdin, että jos olisin oikein tehokas ja ahkera, niin saisin kaikki opinnot pakettiin kuluvan lukuvuoden aikana, mikä olisi varsin kiva juttu. Mutta käytännössä taas, koska jäljellä olevat kurssit on isoja (+ laadullinen gradu) ja en tiedä vielä minkä verran ponnisteluja jäljellä olevat kurssit vaativat, niin on järkevää suunnitella opinnot siten, että jätän ensi syksyyn pari viimeistä kurssia. Ehdin siinä sivussa suorittamaan loppuun johtamisen sivuaineopinnot, jotka jäisivät muutoin kesken.
Tämän vuoden aikana olen tajunnut, miten tärkeä terveys on. Ehkä vähän klisee, mutta terveyden merkityksen näköjään ymmärtää vasta sitten, kun sen menettää.
