Pääsykoetulokset ja taipaleeni psykologian opintoihin

Olen nyt viikon verran ehtinyt sulattelemaan pääsykoetuloksia. Täytyy myöntää, että tulos oli melkoinen yllätys. Olin laskeskellut etukäteen mahdollisia pistemääriä, optimistisia ja pessimistisiä arvioita. Olin aika positiivisesti yllättynyt, kun todellinen tulos osui kerrankin optimistisen arvion puolelle. Nappi suoritus ja opiskelupaikka irtosi. Nyt voi huokaista helpostuksesta, ei enää pääsykokeita vaan keskittymistä itse asiaan!

Kesän aikana saan ottaa suht koht rennosti ainakin sen suhteen, ettei tarvitse pohtia ensi kevään lukusuunnitelmia, ja muutkin arjen huolet voi pyyhkäistä taulusta. Kevennän lukuvuoden opintotaakkaa opiskelemalla kesän aikana psyykkisiä häiriöitä, voi sitten yhden kurssin verran lepäillä lukuvuoden aikana. Piakkoin on edessä muutto Joensuuhun, kunhan ensin löytää jostain asunnon. Hakemuksia olen laitellut sinne sun tänne. Toivottavasti asunnon löytäminen ei ole ihan niin kovan työn takana, kuin pääsykoekirjojen opiskelu oli. Kesän aikana täytyy myös heittää kaikki nurkkiin ajelehtineet turhat roinat pois, on hyvää aikaa pikku hiljaa siivota kaappeja ja miettiä mitä kannattaa ottaa mukaan. 

Mitä tästä luku-urakasta voi antaa muille tulevaa opiskelija-elämää pohtiville? 

Ainakin se, ettei kannata luovuttaa, vaan antaa kaikkensa ja omistautuu sille asialle minkä kokee tärkeäksi. Ei ole merkitystä kuinka hyvin tai huonosti on aiemmin opinnoissaan menestynyt. Omistautuminen ja oman jutun löytäminen on ainoa tie, jolla voi saavuttaa sen mitä todella haluaa. Oli se asia mikä tahansa, se täytyy ansaita. 

Jos opiskelupaikka olisi mennyt sivusuun, olisin jatkanut opintoja avoimessa syksyn ja lukenut ensi kevään kokeisiin luultavasti jo joulun välipäivistä saakka. Siinä ohessa olisin järjestänyt työkuviot siten, että saan riittävästi aikaa opintoihin. Juna olisi jatkanut kulkuaan ainakin ensi kevääseen.

Epäonnistuminen ei ole paha asia. Se on hetki jolloin on mahdollisuus tarkastella asioita, jotka ovat itselle tärkeitä, "mikä on mun juttu". Olen hakannut päätä seinään ammatti-identiteetin suhteen kymmenen vuoden ajan. On ollut todella vaikea löytää sellaista asiaa josta olisin aidosti innostunut. Olin tietysti lukion jälkeen täysin varma siitä, että haluan liikunta-alalle, mutta huonolla ylioppilastodistuksella en päässyt pääsykokeisiin (huonosta todistuksesta voi olla joillakin aloilla haittaa). Sattuma vei mut kaupalliselle alalle, joka ei tuntunut yhtään mun jutulta. Suoritin opinnot kuitenkin läpi ja päädyin tilanteeseen, että haluan tehdä elämässä jotain mikä minua oikeasti kiinnostaa. Minulla oli koko ajan vahva palo siihen, että elämä on liian arvokas heitettäväksi asioille joista ei ole kiinnostunut. 

Siispä toivotan tsemppiä kaikille ammatti-identiteettiään pohtiville. Kun jatkaa yrittämistä, oma juttu saattaa löytyä vaikka ihan sattumalta.

Opiskelutekniikat pääsykokeisiin

Viimeksi taisin luvata tehdä seuraavan blogautuksen niistä tekniikoista, jotka koin hyviksi ja huonoiksi pääsykokeisiin valmistautumisessa.

Erityistä Joensuun Psykologian kokeessa verrattuna muihin linjan pääsykokeisiin on se, että koe on essee-muotoinen. Tähän mennessä pääsykokeessa on kysytty kolme kysymystä kahdesta pääsykoekirjasta. Tänä vuonna kirjat olivat Metsäpellon & Feldin toimittama Meitä on moneksi, sekä Pietarisen ja Poutasen Etiikan teorioita. Molemmat kirjat olivat mielekkäitä ja suht selkeitä. Vaikka minulla ei ole ollut aikaisempaa pohjaa filosofiaan, niin etiikan kirjasta kykenin sisäistämään kaikki asiat. Tosin jonkun verran täytyi hakea tietoa kirjan ulkopuolelta.

Lukutavoitteeni oli ymmärtää kaikki kirjoissa käsitellyt asiat, joten asioiden muistaminen oli vasta toisena prioriteettinä. Muistaminen on huomattavasti helpompaa, kun on ensin ymmärtänyt mistä on kyse. Kirjat piti opetella niin hyvin, että kirjaa lukiessa pystyi hahmottamaan asiat laajemmassa kontekstissa.
Psykologia on tieteenä onneksi hyvin maanläheinen ja läsnä jokapäiväisessä elämässä, joten kirjan asiat on mahdollista suhteuttaa omaan ja ympäröivään elämään. Pienikin omakohtainen kokemus on hyväksi asioiden sisäistämisessä. Tässä on tietysti kompastumismahdollisuus, sillä omakohtainen kokemus ei välttämättä olekaan se, mistä kappaleessa puhutaan. Liialllisen pohtimisen seurauksena saattaa lopulta pohtia omaa kokemustaan ja saattaa sokeutua kirjassa käsitellystä aiheesta. Näin ottamalla huomioon vain omakohtaisen kokemuksen saattaa sokeutua muille näkökulmillle. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Muutakan kirjan teeman kohdalla omakohtainen kokemus oli niin vahva, että kirjan tekstiä oli vaikea lukea neutraalisti. Joten pitää myös ymmärtää oman kokemuksen rajallisuus,siitä on hyvä jättää itsensä kiinni ja sitten siitä pitää päästä vielä eteenpäin. Oma kokemus on yksi näkökulma, ei ainoa. Yksi keino päästä omasta näkökulmasta yleiseen on keskustelu. Toisinaan ajatukset täytyy sanoa ääneen, jotta niitä voi vertailla.

Kikka kutoset asioiden muistamisessa. 

Oma pohdinta ja pyrkimys ymmärtää ovat omalla listallani ehdottomasti sijalla yksi. Siis pohdin ja ajattelen, opetteluun käytän vähemmän aikaa.
Kun asiat ymmärtää, enää tarvitsee vain kehittää itselle sopivat keinot muistaa kaikki kappaleissa mainitut asiat. Keinoja siihen on monia ja monia eri keinoja tuli keväänaikana kokeiltua. Nämä keinot toimivat hyvin:

1. Kuvitin vaikeat asiat, joita en ymmärtänyt. Piirtelin ukkeleita mitä teemoista nyt vain tuli mieleen. Mulla on luultavasti kohtuullinen kuvamuisti, sillä pystyn palauttamaan asiat helposti mieleen muistamala piirtelemiäni ukkeleita.

Sarjakuvat jäävät hyvin mieleen ja auttavat asioiden ymmärtämisessä

2. Miellekartat. Luultavasti visuaalinen muistini toimii tämänkin periatteen mukaan. Muistan miellekartan ja kirjoitan vastaukset sen perusteella. Tällä kertaa tosin tein muistiinpanot niin monta kertaa, että en varsinaisesti muistanut miellekarttoja vaan asiat. Muistamisharjoituksissa käytän sekä kirjaa, että miellekarttoja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että luin pääsykoekirjoja viimeiseen päivään asti.Sisällysluettelo on tässä menetelmässä myös hyödyllinen. Sisällysluettelo voi myös toimia yhtenä miellekarttana.

Tein joka kappaleesta miellekartat

3. White board. Äärimmäisen näppärä oman opiskelumetodin kanssa. Kirjoittelin nopeasti muistikarttoja ja tarkistin asiat tekemistäni käsitekartoista ja kirjasta. Tulen käyttämään tätä myös tulevissa opinnoissa apuna.

Nopeasti paljon toistoja

4. Keskustelu. Liittyy ensimmäiseen kohtaan asioiden sisäistämiseen, mielipiteen muodostamiseen ja oppimiseen. Keskustelukumppanilla voi olla erilainen käsitys käsiteltävästä aiheesta. Hän on voinut oppia jonkun asian paremmin kuin itse olen oppinut ja toisin päin. Eri käsityksiä on helppo vertailla ja siinä samalla oma näkemys muuttuu.

Ei niin kauhean hyvin toimineet menetelmät. 

Näistäkin ajattelin hieman kirjoittaa. Tämä ei tarkoita sitä, että nämä keinot olisivat olleet kohdallani täysin hyödyttömiä. Näilläkin oli opiskeluvaiheessa oma paikkansa, mutta asioiden sisäistämisen kannalta en kokenut hyötyväni näistä menetelmistä.

1. Laajat muistiinpanot. Keväällä ihan ensimmäinen käyttämäni menetelmä oli tehdä laajat muistiinpanot kaikista kappaleista. Sivuja per kappale tuli helposti kymmenen kappaletta käsin kirjoitettua tekstiä. Kirjoitin muistiinpanoja sanatarkasti kopioiden. Tällä menetelmällä en juuri oppinut sisäistämään asioita. Ehkä opin jotkin, mutta tehokas keino tämä ei ollut. En koskaan lukenut tekemiäni muistiinpanoja, tai no yritin, mutta koin ne hyödyttömiksi.

2. Muistikarttojen tekeminen ennen kuin on ymmärtänyt mistä on kyse. Tein suuret A3 kokoiset miellekartat Etiikan kirjan kappaleista kotini seinille. Näistä ei ollut juuri hyötyä. En ymmärtänyt asioita ja muistikartat eivät siten olleet kovin fiksusti jäsennetyt. Hyvä muistikartta siis tehdään aina vasta kun asian on ymmärtänyt, joten oikeastaan sen teko hetkellä voi jo etukäteen miettiä mitkä asiat laittaa muistikarttaan mihinkin kohtaan.
Muistikartta on tavallaan sen viimeinen muistilappu, vähän niin kuin ostoslista.

Kuitenkin, vaikka nämä kaksi keinoa, eivät olleet myöhemmän oppimisen kannalta merkityksellisiä, ne ovat osaltaan olleet hyviä silloin kun aloin asioita opettelemaan. Kirjoittaminen auttoi keskittymiskyvyn säätelyssä ja omia kirjoituksia piti miettiä jossain määrin silloin kun niitä teki.
Varhaiset miellekartatkaan eivät niin huonoja olleet, ne vaan eivät ajaneet enää asiaansa, kun aiheesta alkoi jotain ymmärtämään. Täytyi tehdä uudet. Virheitä kuuluukin tehdä, kokeilemalla eri vaihtoehtoja löytää lopulta itselle toimivimmat keinot.

Meinasin tehdä vielä kolmannet muistiinpanot kahdella viimeisellä viikolla ennen pääsykokeita, mutta onneksi tajusin, ettei siinä olisi ollut enää järkeä. Minulla oli jo hyvät miellekartat, joiden avulla pystyin kevyesti opettelemaan asioita. Lisäksi huomasin, että A4 koko on erittäin hyvä ja riittävä miellekartan kooksi. A3 on liian suuri, vaikka ajattelin, että saan kirjoitettua asiat suuremmalla fontilla. Ne eivät kulje näppärästi mukana ja aloin lavertelemaan liikaa asioita liian suureen muistilistaan, jolloin muistaminen olikin jo vaikeampaa.

Tämäkin jäi tekemättä

Valmennuskurssilla suositeltiin tekemään muistisääntöjä eri listoihin. Yritinkin muutamaa, mutta lopulta opin vain yhden muistisäännön ja kaverilta toisen muistisäännön, jonka sisältöä en tosin tarkkaan tiennyt. En siis osannut pitkiä listoja, en opetellut myöskään taulukoita. Tämä ei ole kovin suuri virhe essee-muotoiseen kokeeseen.Varsinaisessa kokeessa en tarvinnut muistisääntöä mihinkään, vaikka samaisesta kappaleesta kysyttiin, josta mulla se yksi kaverin keksimä muistisääntö olikin.